torstai 6. heinäkuuta 2017

Rottinkia kirpparilta

Hellou!

Kesälomalaisten kesäkelit on kyllä nyt tipotiessään. Tuuli on melkein myrskyluokkaa ja lämpöä ulkona on kokonaiset 10 astetta. Tämä astemäärä on kuitenkin aivan tyydyttävä sillä eilen illalla meän mittari näytti vain neljää lämpöastetta.
Se alkaa jo olemaan heinäkuun lämpötilaksi pikkusen liian vähän. Takkaa on lämmitetty kovasti että täällä mökillä tarkenis. Villafiltit ja villasukat on kovassa käytössä ja lämpöpuhallinta on täytynyt pitää päällä ajottain puhaltamassa lisälämpöä.

Eilen kun tuo ilma oli niin kurja oli pienen kirppiskierroksen aika. Enpä mie nyt mithään niin hirveän isoja löytöjä sieltä tehnyt mutta jotakin pientä kumminkin. Näissä kuvissa komeilee toinen löydöistä sillä ostin kaksi samanlaista rottinkituolia.
Siroja, matalan mallisia ja melko hyväkuntoisia. Nämä ovat selvästi olleet käytössä kuivassa mutta aurinkoisessa tilassa. Mahdollisesti jollain kuistilla tai lasitetulla terassilla. Luulisin tuolien olevan jostain 80-90 luvulta.

Tuoleissa oli kuviokankaiset pehmusteet pepun alle ja selän taakse mutta mie revin ne irti. Olivat niin auringon haalistamia ja likaisia. Pepun alle ajattelin ommella uudet pehmusteet jos siltä tuntuu että tuolit sellaiset tarvitsevat.
Nyt asetin päälle lampaantaljan joka myös sopii siihen aivan mainiosti.

Tuolit löytyivät Haaparannalta ja hintaa niillä oli huokeat 70 kr/kpl.

Kuvista te näette selvästi kuinka hurjan kulunut ja tummunut tämä meän mökin lautalattia on. Isäntä kävi eilen hakemassa värilastuja maalikaupasta sillä tarkoitus olisi maalata mökin lattiat vaaleanharmaiksi.
Ei ole helppo valinta sillä harmaita sävyjä oli niin hurjan monta joten pää on kohta sekaisin kun yrittää miettiä sopivaa sävyä.
Jos jollakin on vinkata hyvää vaaleanharmaata sävyä lattiaan niin vinkatkaa ihmeessä.

Mukavaa torstainjatkoa!

-Tiina






maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kesäloma

Tänään se on alkanut, kesäloma nimittäin. Kyllä niitä viikkoja ja päiviä on laskettu kun lomaa on niin kovasti odotettu.

Viime viikonloppu oli tornionlaaksossa tai ainakin Ylitorniolla ilmojen suhteen aivan upea. Aurinko paistoi kuumasti melkein pilvettömältä taivaalta.

Lauantaina pääsimme miehen kanssa osallistumaan erittäin kauniiseen hääjuhlaan kun Big Brotherista tutut Jenna & Dani sanoivat Ylitornion kirkossa toisilleen tahdon.

Eilen me suuntasimme mökille ja tänään on isäntä aloittanut puupölli-projektin joiden halkomisessa klapeiksi on aikanen homma.

Mie olen myös hieman osallistunut ulkohommiin sillä olen leikannut nurmikon. Minun täytyy tunnustaa että en ole tehnyt sitä moneen vuoteen.

Miksi, no siksi ko isäntä tykkää tehä sen itte. Tänään herra oikein pyysi minua sen leikkaamaan koska itte ei puuhommilta ehtinyt ja huomisesta on luvattu sateita moneksi päiväksi eteenpäin.

Nyt on nurmi leikattu siistiksi joten antaa sataa vaan. Sadepäivänä lomalaiset voivatkin sitten vaikka suunnata kirppiskierrokselle :)

Mukavaa alkanutta heinäkuuta sekä uutta viikkoa!

-Tiina