sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kenkälaatikot hyötykäyttöön

Mie aloitin jo jonkin aikaa sitten projektin missä ompelutilpehöörit olis tarkoitus saada parempaan järjestykseen.

Tähän projektiin mie olen käyttänyt vanhoja kenkälaatikoita joita ainakin Tornion Halpa Hallissa on melkein aina pakkauspöydällä aivan siinä kassojen läheisyydessä. Päällystämiseen mie olen käyttänyt tapetteja, niin uusia kuin aitoja retrotapettejakin. Sisällön merkkaamiseen mie olen käyttänyt dymolla kirjoitettua nimirimpsua, pakkohan se on tietää mistä ne sopivat tilpehöörit löytyy silloin kun niitä tarttee :)

Rauhallista pyhäpäivän jatkoa kaikille!

-Tiina











perjantai 20. helmikuuta 2015

60 -luvun mööpeliaarre

Huomenta!

Se on taas perjantai ja mulla vielä yks iltavuoro töissä ennen kuin mie pääsen viikonlopun viettoon.

Tässä postauksessa saatte tutustua meän kodin uusimpaan mööpeliin.
Se ei todellakaan ole uusi vaan mie uskoisin että tämä tulee jostakin 60 -luvulta.

Kaappi löytyi anopin kylmältä vintiltä. Siellä se kyyrötti kovin surkean näkösenä.
Mie tietenki kysyin anopilta että eikö tuo kaappi vois muuttaa meille asumaan ja saihan se.

Kaappi tuli alkuviikosta peräkärryn päällä meille ja mie olen sitten vähän fiksaillut sen ulkoista olemusta. Mie olen hionut ja öljynnyt. Kaapin ovi oli sen verran pahassa kunnossa että sitä ei enää muu pelastanut kuin maali tai tapetti ja mie päädyin tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Mies veljineen kun oli joskus liimannut kaapin oveen niin hienoja jalkapallotarroja ja ovi oli muutenkin saanut kunnon kolhun, mutta ei hätää sillä kauneusvirheet peittyivät näppärästi pakkelin ja tapetin alle.

Vähän enemmän työtä teetti se että millä tapetilla mie oven tapiseeraisin. Mulla on jemmassa aika paljon erilaisia tapetteja ja niitä mie sitten mallasin rulla toisen perään eikä mikään miellyttänyt silmää...
No, mie hyppäsin autoon ja ajoin lähimpään väriliikkeeseen josta onneksi löytyi edullisesti tapettien jäännösrullia. Mie tulin tietysti ulos sieltä viiden rullan kans ko vain yhtä piti sieltä lähteä hakemaan :)

Mie olin todella ihmeissäni että kaapin lasiovet olivat säilyneet ehjinä kaikki nämä vuodet koska kaapin puuosat ei missään priimakunnossa enää ole. Mutta kyllä se kelpaa meille, peräti niin hyvin että se sai paikan meän keittiöstä. Tälle kaapille joutui IKEA:n valkoinen astiakaappi luovuttamaan paikkansa mutta eipä hätää sillä valkoinen kaappi muuttaa loppukuusta asumaan vanhimman tyttären tykö eteläruotsiin :) Näin ne mööpelit kiertää!

Oikein pirtsakkaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

-Tiina










keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Haaste -seitsemän kysymystä

Mie sain Sarilta My sweet home -blogista seitsemän kysymystä haasteen johon mie nyt vihdoin ja viimein sain vastattua :) Kiitos Sarille haasteesta!
Mie en nyt laita haastetta kenellekkään eteenpäin mutta jos joku haluaa sen itselleen napata niin varsågod! Minusta näitä haasteita on tosi hauska käydä lukemassa kun muut niihin vastaavat :)

1. Oletko keittiön hengetär ja mikä on bravuuri ruokasi?

Kyllä mie tietenkin jonkun sortin keittiöhengetär olen. Mie kokkaan tyttären kans, joka on nuoresta iästään huolimatta tosi hyvä kokki, suurimman osan meän perheen sapuskoista. Mie teen aivan semmosta tavallista kotiruokaa kuten makaroonilaatikkoa, pottumuusia ja käristystä, lihakeittoa, makkarakeittoa ja joskus pizzaa. Tykkään kyllä leipomisestakin jolloin teen useasti erilaisia piirakoita.







2. Mitä harrastat muuta kuin bloggaamista?

Mie tykkään ottaa valokuvia ja se oli suurin syy siihen miksi mie aloitin tämän bloginkin. Muuten mie olen semmonen kotihiiri joka keksii aina jotakin tekemistä kotona. Mie ompelen, virkkaan, selaan sisustuslehtiä ja kirjoja. Maalaan, tuunaan ja askartelen. Kiertelen mielelläni kirpputoreja, kierrätyskeskuksia ja vanhojen tavaroiden liikkeitä. Mie en harrasta mitään muuta liikuntaa kuin että käyn kävelyllä. Tällä hetkellä meillä on käytössä vain yksi auto joten mie saanki kävellä aika paljon sillä mies tarvii auton että pääsee töihin.







3. Unelma ammattisi lapsena ja miten haaveillesi kävi?

Pienenä minusta piti tulla kampaaja ja meikkaaja. No ei minusta tullut kumpaakaan tai tuli oikeastaan tämmönen kotiparturi sillä leikkaan aina miehen hiukset. Sitä kampausten tekoa, hiusten värjäystä ja leikkaamista sekä meikkaamista mie olen saanut siltikin harrastaa ainakin -80 luvulla paljonkin. Minua naurattaa vieläkin kun mietin niitä kaikkia valmistautumisia kun oltiin lähössä diskoon Pellon Ponnelle aikoinaan. Mummolan vintissä kävi kauhea ravi ja föönit ja kähertimet kävi kuumana koska siellä laitettiin joskus kymmenkunta nuorta juhlakuntoon. Molempia tyttöjä ja poikia :)

Tärkeä haave nuorena aikuisena oli tietysti että haluan olla äiti ja äiti minusta tulikin kolmelle ihanalle lapselle, kahdelle tytölle ja yhdelle pojalle <3

Aikuisena mie olen ollut suurimmaksi osaksi ompelu ja myyntialan töissä. Mie olin esim. melkein 6 vuotta Haaparannan IKEA:n tekstiiliosaston myyjänä.

4. Sisustukseni kulmakivet -värit, materiaali, tyyli tai jokin muu?

Minun sisustustyyli on semmonen uuden ja vanhan sekoitus. Lempivärit ovat valkoinen, kirkkaanpunainen, keltainen, vihreä, harmaa ja musta. Meän kodin sisustukseen ei ole käytetty paljoa rahaa koska monet meän huonekaluista on ostettu kierrätyksestä, huutokaupoista tai kirpputoreilta. Mie käytän paljon enemmän rahaa kankaisiin koska tykkään kuviollisista ja värikkäistä Marimekon -kankaista ja vanhoista retrokankaista. Sitten mie tykkään tapeteista, oikein semmosista vanhan ajan kuviollisista. Mie tykkään kunnon puuhuonekaluista ja puulattioista. En tykkää yhtään laminaattilattioista jotka meilläkin on alakerrassa. Onneksi meän koko vintissä on puulattiat. Jos mie ostaisin joskus uuden talon niin sen pitäis olla niin vanha jota ei olis "pilattu" remontoimalla sitä kaiken maailman keinomateriaaleilla :)

Mie itte seuraan monenlaisia sisustusblogeja, myös semmosia joilla on aivan erilainen sisustustyyli kuin mulla. Minusta on hauskaa että löytyy niin paljon erilaisia sisustustyylejä ja koteja. Ajatelkaa kuinka tylsää olis jos kaikki kodit olis saman muotin mukaan sisustettu. Pääasiahan on että itte viihtyy omassa kodissaan. Minusta on kuitenkin mukava jos koti on hieman persoonallinen ja sisustettu hieman omalla tyylillä. Mie en esimerkiksi ostais meille mittään vain sen takia että joku esine tai huonekalu on nyt huippumuodikas tai suosittu jos mie en siitä muuten välitä :)









5. Millainen on musiikki makusi ja onko lempi artistia?

Mulla on aika nuorekas musiikkimaku sillä mie kuuntelen samanlaista musiikkia kuin meän nuorin tyär. Mie tykkään kuunnella radioasemien uusimpia hittilistoja ja esimerkisi Radio Novasta lauantaisin tuleva Spotify -lista on minun suosikki.

Mie olen niin kova kuuntelemaan radiota että mie avaan sen aamulla ensimmäisenä kun olen saanut silmät auki ja suljen viimeisenä ennen kuin laitan nukkumaan. Radion volyyminappi kohoaa välittömästi kun sieltä tulee joku menevä hittibiisi :) Niin ja sitten mie tanssahtelen keittiön lattialla aina kun tulee joku hyvä kappale. Mie tykkään niin monesta ulkomaalaisesta artistista että mie en edes jaksa erikseen mainita ketään suosikkia mutta suomalaisista mie voisin mainita Haloo Helsinki, Happoradio, Sunrise Avenue, Neljä ruusua, Janna ja ruotsalaisista tietysti huippuhyvä Avicii.



6. Jos saisit valita, millä historian vuosisadalla tai vuosikymmenellä eläisit, minkä valitsisit ja miksi?

Kyllä mie valitsen tämän ajan mitä me nyt elämme. Vaikka maailmassa onkin paljon sotia, rauhattomuutta, köyhyyttä ja työttömyyttä niin kyllä ainakin meillä jotka asumme pohjoismaissa on kuitenkin asiat melko hyvin.

7. Pakopaikkasi - onko sinulla sellaista ja jos on, niin mikä?

Mie olen semmonen pienten rajakaupunkien Haaparannan ja Tornion kasvatti joten mie puhun ja kirjoitan yhtä hyvin suomea sekä ruotsia.
Koska mie olin kasvanut keskellä "pikkukaupunkia" niin jo aivan pienenä mie halusin aina "maalle" minun "Ämmin" mummon tykö Kainuunkylään jonne mie lähinkin aina kun vain pääsin. Milloin linja-autolla milloin enoni tai tätini miehen Ladan kyytissä :) Kainuunkylässä mie vietin monet joulu ja kesälomat lapsena joten tällä pienellä Tornionjoen varressa sijaitsevalla kylällä tulee aina olemaan erityinen paikka minun sydämessä.

Muutama vuosi sitten me ostimme oman kesämökin joka on minun ja miehen pakopaikka. Se on semmonen mukava rauhoittumispaikka missä saa saunoa ulkosaunassa ja käydä ulkovessassa :) Mie tykkään!













tiistai 17. helmikuuta 2015

Onnea voittajalle!

Kiitoksia kaikille pöllötyynyn ja servettien arvontaan osallistuneille!

Tälläkin kertaa niin kuin kaikissa muissakin blogini arvonnoissa toimi onnettarena rakas mieheni ja lapussa jonka hän nosti luki Heidi eli arvonnan voitti Heidi blogista Pieniä Hetkiä.

Paljon onnea voittajalle jolle mie olenkin jo sähköpostia lähettänyt.

Nyt tämä väsynyt emäntä lähtee hampaiden pesulle ja sitten sänkyä kohti.
Hyvää yötä ja kauniita unia kaikille <3

-Tiina






sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Myöhästynyttä ystävänpäivää!

Mie ajattelin toivottaa näin päivän myöhässä oikein hyvää ystävänpäivää kaikille blogiini kurkistaville!

Mie olen niin iloinen teistä jokaisesta jotka jaksatte tänne piipahtaa, samoin jokaisesta kommentista jonka tänne jätätte sekä aivan extra iloinen siitä kun huomaan että blogiin kirjautuu uusia lukijoitakin <3

Tänä iltana päättyy blogin 1 -vuotisarvonta ja voittajan mie ajattelin arpoa huomenna jos vain suinkin kerkiän.

Nyt ei muuta kuin mukavat sunnuntainjatkot kaikille!
Miepä se lähen taas ensi yöksi töihin :)

-Tiina